Ole tietoinen digiulkomainonnan mahdollisuuksista sekä vallitsevista trendeistä alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Ajankohtaista osiosta löydät tietoa mm. digiulkomainontaa koskevista tutkimuksista, trendeistä ja ylipäätään huomioita digitaalisen ulkomainonnan kehityksestä sekä ajankohtaisia uutisia yhtiömme toiminnasta.

Syksy ja talvi digiulkomainonnan parasta aikaa

Syyskuu on käynnissä ja talvi kolkuttelee jo ovella. Varma merkki talven saapumisesta on se, että ensimmäiset joulukonvehdit ovat täyttäneet jo kauppojen hyllyjä. Syksy ja talvi ovatkin erinomaista aikaa digiulkomainonnalle. Samaan aikaan, kun päivät ja illat pimenevät, on digiulkomainonnan huomioarvo kaikkein korkeimmillaan. Digiulkomainonnan avulla voit kohdata arjessa asiakkaasi ja viestiä ohittamattomalla sekä mieleenpainuvalla tavalla. Yhtiömme on myynyt digiulkomainontaa vuodesta 2018 alkaen sadoille asiakkaille, jonka kokemuksen avulla pystymme auttamaan juuri teitä saavuttamaan digiulkomainonnalla tuloksia. Digiulkomainontaa voi käyttää erittäin monipuolisesti sekä hyvin erilaisiin tarpeisiin, mutta tässä kaksi (2) keskeistä syytä miksi digiulkomainonta on erinomainen valinta juuri syksyllä ja talvella.

[Lue lisää tästä]

Tee vaikutus jouluna aktiivisiin kuluttajiin digitaalisen ulkomainonnan avulla – älä jää joulusesongissa jälkeen

Olenko myöhässä joulumarkkinoinnin suhteen? Vastaus lyhyesti et ole. Yhtiöllämme on myynnissä vielä lähes kaikille joulukuun viikoille erinomaisia mainospaketteja eri kaupunkeihin.

Joulun lähestyessä ihmisten liikkuminen lisääntyy huomattavasti. Ihmiset suuntaavat ostoksille ja ovat muutoinkin liikkeellä aktiivisesti ja tällöin digitaalinen ulkomainonta on tehokas tapa tavoittaa heidät. Digitaaliset tienvarsitaulut tarjoavat mainostajille loistavan mahdollisuuden tavoittaa suuren määrän liikkuvia kuluttajia erityisesti joulusesongin aikaan. Ostovoimaiset kuluttajat etsivät lahjoja, ruokatarvikkeita, matkoja ja muita joulunajan tarvikkeita. Digiulkomainonnalla et tavoita vain laajaa yleisöä joulusesongin aikana, vaan saat mahdollisuuden luoda myös vahvaa brändimielikuvaa. 

[Lue lisää tästä]

Aurinkoenergian hyödyntäminen digitaalisissa ulkomainoslaitteissa.

Yhtiömme etsii jatkuvasti keinoja energian vähentämiseen sekä selvittämään ratkaisuja ja innovaatioita, joilla energian käyttö olisi yhä ympäristöystävällisempää. Aiemmin tehdyistä energiansäästöä koskevista toimenpiteistä voit lukea tästä. 

Nyt olemmekin käynnistäneet aurinkoenergiajärjestelmän hyödyntämisen mahdollisuutta koskevan hankkeen elokuussa 2023. Aurinkoenergian hyödyntämistä uusissa ja jo olemassa olevissa mainoslaitteissa tarkastellaan useista eri lähtökohdista. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.

[Lue lisää tästä]

Kesällä digiulkomainontaa 2023

Kesä lähestyy kovaa vauhtia. Täten myös monessa paikassa mietitään kuinka saadaan tavoitettua oma kohderyhmä kesän kiireiden keskellä. Digitaalisen ulkomainonnan avulla tavoitat liikkuvat lomalaiset ja aktiiviset ihmiset myös kesällä.

[Lue lisää tästä]

Nyt jos koskaan on se aika, kun digiulkomainontaan kannattaa panostaa.

Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku on madellut koko vuoden alhaalla. Tämä ilmenee tilastokeskuksen kuluttajaluottamuksen mittauksessa. Tällä hetkellä eletään epävarmoja aikoja ja samoin tulevaisuus näyttää myös monin tavoin epävarmalta. Mitä tämä tarkoittaa mainonnalle?

Kaikesta epävarmuudesta huolimatta tämä on yrityksille se aika, jolloin mainontaan kannattaa panostaa. Miksi ihmeessä?

Useat tutkimukset toteavat, että panostamalla taantuman aikaan markkinointiin saman määrän tai ylipanostamalla saavutetaan niin taantuman aikana, kun myös taantuman jälkeen markkinointiin sijoitetulle pääomalle parempi tuotto. Myö ne toimijat, jotka kykenevät jatkamaan tai jopa kasvattamaan mainonnan panostuksiaan läpi taantuman, saavat myös mainontaan käytetylle rahalle entistä paremman vastineen. 

[Lue lisää tästä]

Huomiomme energiatilanteen nyt ja tulevaisuudessa digiulkomainonnassa.

Poikkeukselliset ajat eivät ole vielä loppumassa.

Mediassa on käyty vilkasta keskustelua energiasta ja sen riittävyydestä. Lokakuussa on alkamassa kampanja, jossa suomalaisia kannustetaan energian säästöön. Energiaan kokonaisvaltaisesti liittyvät monenlaiset eri kysymykset ovat aina olleet yhtiömme toiminnan kehittämisessä mukana, sillä kyse on meidän toiminnan näkökulmasta välttämättömästä ja merkittävästä asiasta.

Kuitenkin julkisen keskustelun (= uutisoinnin) rinnalle on hyvä tuoda esiin tosiasialliset seikat jo nykyisistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista energian säästöön. Alta löydät 5 faktaa energiasta ja digiulkomainonnasta meidän yhtiömme osalta.

[Lue lisää tästä]

Läpi eduskuntavaaleissa digitaalisessa ulkomainonnalla.

Tulevan vuoden eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023. Kansanedustajat valitaan kolmestatoista eri vaalipiiristä vaalikaudelle 2023-2027. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään: 22.3. – 28.3.2023.

Digitaalinen ulkomainonta onkin erinomainen väylä äänestäjien tavoittamiseen sekä aktivoimiseen vaaleissa. Kauttamme saat digiulkomainoskampanjan kaikissa Kaakkois-Suomen sekä Hämeen vaalipiirin keskeisimmissä kaupungeissa.

[Lue lisää tästä]

Tavoita tapahtumista kiinnostuneet kuluttajat digitaalisella ulkomainonnalla.

Kevät ja kesä saaapuu sekä täten myös samalla rajoitusten höllentyessä erilaiset tapahtumat. Pitkittynyt pandemia onkin luonut monelle ihmiselle yhä suuremman kiinnostuksen elämysten ja erilaisten tapahtumien äärelle. Tästä artikkelista saat vinkit ja pointit, miksi juuri digiulkomainonta on erinomainen kanava näiden ihmisten tavoittamisessa.

[Lue lisää tästä]

Vuosi 2022 ja digitaalinen ulkomainonta, miltä tuleva vuosi näyttää?

Nykyisestä pandemiatilanteesta sekä rajoituksista huolimatta ihmisten liikkumisen määrässä ei ole olennaisia muutoksia tieliikenneosuuksilla, jossa taulumme sijaitsevat. Suurimmat pandemian vaikutukset näkyvät edelleen joukkoliikenteen käytössä, jossa matkustajamäärät laahaavat vieläkin pandemiaa edeltävästä tasosta. Mahdollisista rajoituksista huolimatta keskeisillä tieosuuksilla liikennemäärien uskotaan pysyvän normaalilla tasolla myös jatkossa.

[Lue lisää tästä]

Digitaalisesta ulkomainonnasta apua rekrymarkkinointiin ?

Tällä hetkellä monella toimialalla on kova pula työntekijöistä. Samaan aikaan uusia toimenpiteitä rekrymarkkinointiin mietitään HR- sekä markkinointiyksiköissä työntekijöiden löytämiseksi. Tähän artikkeliin onkin koottu rekrytoijien ajatuksia siitä, mitä mahdollisuuksia digitaalinen ulkomainonta tuo rekrymarkkinointiin muihin kanaviin nähden.

[Lue lisää tästä]

Mertsi-media, 3 vuotta täyteen digitaalista ulkomainontaa.

Tänään 27.8.2021 tulee kolme vuotta täyteen siitä, kun yhtiömme ensimmäiset digitaaliset tienvarsitaulut asennettiin. Tämän jälkeen olemmekin pyrkineet kehittämään jatkuvasti toimintaamme mm. kasvattamalla digitaalista ulkomainosverkostoamme sekä auttamalla asiakkaitamme toteuttamaan entistä parempia ulkomainoskampanjoita.

[Lue lisää tästä]

3 vinkkiä syksyn ja talven digiulkomainontaan

Päivät lyhenevät ja illat hämärtyvät, mutta digiulkomainonnan huomioarvo vain voimistuu. Syksy ja talvi onkin mitä erinomaisinta aikaa toteuttaa mainontaa digitaalisten tienvarsitaulujen avulla. Lue tästä kolme vinkkiä toimivan digiulkomainonnan toteuttamiseen syksylle ja talvelle.

[Lue lisää tästä]

Mitä mainostajat toivovat digiulkomainonnalta. Digitaalisen ulkomainonnan työryhmä selvitti.

Vuonna 2019 aloitti digitaalisen ulkomainonnan työryhmä, jonka pyrkimyksenä on luoda kilpailukykyä ylläpitäviä standardeja sekä tuoda parhaita käytäntöjä maailmalta Suomeen. Tänä vuonna työryhmän keskeisimpänä tavoitteena on ollut edistää toimialaa sekä lisätä ymmärrystä toimialaa kohtaan. Työryhmä koostuu markkinoinnin ja mainonnan asiantuntijoista, jotka edustavat mm. mainostajia, mediatoimistoja, mainostoimistoja sekä mediatarjoajia.

[Lue lisää tästä]

Digitaalinen ulkomainonta: joustavin, innovativiisin sekä luovin mainoskanava.

Digitaalisten mainoskanavien merkitys on korostunut viime vuosina, sillä mainonnan halutaan olevan innovatiivista, kohdennettua, realiaikaista, luovaa sekä mainonnan toteuttamisen mahdollisimman joustavaa. Juurikin digitaalisuus on tehnyt myös ulkomainonnasta: luovan, innovatiivisen sekä joustavan mainoskanavan. Jo nyt digitaalisen ulkomainonnan avulla on mahdollista tehdä erittäin näyttäviä, luovia sekä mieleenpainuvia mainoskampanjoita.

[Lue lisää tästä]

Digitaalinen ulkomainonta: taktista- vai brändimarkkinointia?

Vuonna 2019 aloitti digitaalisen ulkomainonnan työryhmä, jonka pyrkimyksenä on luoda kilpailukykyä ylläpitäviä standardeja sekä tuoda parhaita käytäntöjä maailmalta Suomeen. Tänä vuonna työryhmän keskeisimpänä tavoitteena on ollut edistää toimialaa sekä lisätä ymmärrystä toimialaa kohtaan. Työryhmä koostuu markkinoinnin ja mainonnan asiantuntijoista, jotka edustavat mm. mainostajia, mediatoimistoja, mainostoimistoja sekä mediatarjoajia.

[Lue lisää tästä]

Tavoita äänestäjät kuntavaaleissa isoilla ulkomainospinnoilla.

Kuntavaalit järjestetään 18.4.2021 ja ennakkoäänestys pidetään 7. – 13.4.2021. Olemme koonneet tähän artikkeliin ehdokkaille sekä puolueille keskeisimmät tiedot sekä ohjeet kevään kuntavaalien ulkomainontaan liittyen. 

[Lue lisää tästä]

Kaikki mitä sinun tulee tietää digitaalisesta ulkomainonnasta.

Tällä hetkellä monet toimijat suunnittelevat jo kovaa vauhtia ensi vuoden markkinointiaan. Markkinointi, kuten moni muukin asia yhteiskunnassa on kokenut ison muutoksen digitalisaation myötä viimeisten vuosien aikana. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että mainostajat joutuvat entistä enemmän miettimään mitä mainoskanavia käytetään sekä mihin ja miten niitä käytetään.

[Lue lisää tästä]

Ohjaa asiakkaasi verkkoon digitaalisen ulkomainonnan avulla.

Digitaalinen ulkomainonta on massamedia sanan varsinaisessa merkityksessä ja todennäköisesti myös viimeinen massamedia, joka tullaan koskaan näkemään. Digitaalisen ulkomainonnan ehdottomana etuna on sen laaja tavoittavuus eri ikäryhmissä sekä yhteiskuntaluokissa.

[Lue lisää tästä]