Muut artikkelit

Jaa sisältö:

Facebook
Twitter
LinkedIn
Digitaalinen ulkomainonta: joustavin, innovativiisin sekä luovin mainoskanava.

Digitaalisten mainoskanavien merkitys on korostunut viime vuosina, sillä mainonnan halutaan olevan innovatiivista, kohdennettua, realiaikaista, luovaa sekä mainonnan toteuttamisen mahdollisimman joustavaa. Juurikin digitaalisuus on tehnyt myös ulkomainonnasta: luovan, innovatiivisen sekä joustavan mainoskanavan. Jo nyt digitaalisen ulkomainonnan avulla on mahdollista tehdä erittäin näyttäviä, luovia sekä mieleenpainuvia mainoskampanjoita.

DIGITAALINEN ULKOMAINONTA: LUOVA, JOUSTAVA SEKÄ INNOVATIIVINEN

Digitaalisen ulkomainonnan toteuttaminen on erittäin joustavaa. Kampanja-ajankohdat voidaan määritellä itselle sopiviksi esim. aloituksen osalta, kampanjan käynnistäminen on mahdollista hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, aineistonhallinnan näkökulmasta pystyt hyödyntämään samoja aineistoja, kun muussa digimainonnassa sekä eri sisältöistä mainontaa voidaan kohdentaa eri ajankohtiin viikkojen, päivien tai vaikka kellonaikojen mukaan.

AUTOMAATIO MUKAAN ULKOMAINONTAAN

Ulkomainonta on viime vuosina ottanut myös ensimmäisiä askeleita kohti automaatiota monella eri tavalla. Ja tässä uskommekin olevan suuria mahdollisuuksia tulevaisuudessa niin mainonnan ostamisen, kuin myös kampanjan toteuttamisen näkökulmasta.

Mitä automaatio tarkoittaa käytännössä tällä hetkellä ? Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää dynaamista mainoskampanjaa. Dynaamisen mainoskampanjan ideana on hyödyntää jotakin ulkoista datalähdettä, jonka perusteella esimerkiksi mainossisältö vaihtuu automaattisesti dataan perustuen. Tämän avulla mainonta on aina vallitsevaan tilanteeseen sopivaa. 

Esimerkki dynaamisesta mainoskampanjasta: 

Yrittäjällä on kahdenlaista toimintaa, jossa toisena toimintana on ulkoilmassa tuotettavat palvelut ja toisena toimintana sisätiloissa tuotettavat palvelut. Palveluiden tuottajalle on suuri merkitys päiväkohtaisella säällä, jonka pohjalta määräytyy miten ihmiset palveluita käyttävät. Mainonnan haluttaisiin olevan relevanttia sekä realiaikaista vallitsevan säätilanteen mukaan.

Dynaamisen mainoskampanjan avulla voidaan käyttää esim. sääennusteiden dataa, jonka pohjalta mainossisältö vaihtuu jokaisen päivän sääennusteen mukaan oikeanlaiseksi. 

– Esimerkiksi, kun ulkona sataa, alkaa tauluilla pyöriä sisätiloissa tuotettavien palveluiden mainokset ja vastaavasti, kun ulkona on aurinkoinen päivä, markkinoinnin viesti on ulkona tapahtuvien palveluiden markkinoinnissa.

Mikäli olet kiinnostunut dynaamisesta mainoskampanjasta – ota meihin yhteyttä ja me kerromme lisää mahdollisuuksista. Dynaamisten mainoskampanjoiden aineistotuotannot toteutetaan aina meidän kauttamme. 

Oletko kiinnostunut dynaamisen mainoskampanjan toteuttamisesta vai muuten vaan digitaalisesta ulkomainonnasta ?

Käy tutustumassa tarkemmin mainosverkostoomme tai ota suoraan yhteyttä meihin ja pyydä tarjous.