Muut artikkelit

Jaa sisältö:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Tavoita tapahtumista kiinnostuneet kuluttajat digitaalisella ulkomainonnalla.

Kevät ja kesä saaapuu sekä täten myös samalla rajoitusten höllentyessä erilaiset tapahtumat. Pitkittynyt pandemia onkin luonut monelle ihmiselle yhä suuremman kiinnostuksen elämysten ja erilaisten tapahtumien äärelle. Tästä artikkelista saat vinkit ja pointit, miksi juuri digiulkomainonta on erinomainen kanava näiden ihmisten tavoittamisessa.

1. Digitaalinen ulkomainonta tavoittaa laajasti ikäryhmästä riippumatta.

Ulkomainonta on yksi tavoittavimpia mediakanavia, kun huomioidaan kaikki mediamainonnan kanavat. Tämä käy ilmi Kantar TNS:n tutkimuksesta, jossa ulkomainonnan tavoittavus on ollut valtakunnallisesti 97% vuonna 2019, ohittaen tällä tuloksella muut mediakanavat. Ulkomainonta tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden eri ikäryhmien tavoittamiseen ja esimerkiksi kesällä erityisesti nuoret viettävät paljon aikaa ulkomainonnan vaikutuspiirissä.

2. Digitaalisuuden avulla voit kohdentaa mainontaasi ketterästi muiden tapahtumien ajankohtiin.

Digitaalisuus mahdollistaa mainonnan esiinnostamisen juuri silloin, kun haluat. Yhtenä mahdollisuutena on hyödyntää muihin tapahtumiin suuntautuva liikenne. Esimerkiksi Kotkan kaikilla sisääntuloväylillä sijaitsevat taulumme tavoittavat kaiken Kotkansaarelle suuntautuvan liikenteen ja esimerkiksi Kotkan Meripäiviin saapuvat ihmiset. Digitaalisuuden avulla voit nostaa oman tapahtumasi esille juuri näille ihmisille helposti ja kustannustehokkaasti.

3. Rauhallinen mediaympäristö takaa mainonnallesi suuren huomioarvon ulkona liikkuville ihmisille. 

Digitaalisen ulkomainonnan ehdoton etu on sen rauhallinen mediaympäristö yhdistettynä näyttäviin ja miellyttävästi huomiota herättäviin mainospintoihin. Esimerkiksi tapahtumien pääesiintyjien suuret kuvat sekä tapahtumien ytimekkäät viestit toimivat erinomaisesti digiulkomainonnassa jättäen muistijäljen ihmisten mieleen.

Mikäli olet kiinnostunut digiulkomainonnan hyödyntämisestä tulevan kevään tai kesän tapahtumissa, jätä yhteydenottopyyntö nopeasti alla olevan lomakkeen kautta ja olemme sinuun yhteydessä viimeistään 24h kuluessa.

    Ottamalla yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta hyväksyt, että tallennamme ja käsittelemme tietojasi tietosuojalain 1050/2018 mukaisesti. Lue tästä tietosuojalauseke.