MUSIIKKI- / VIIHDETAPAHTUMAT

Musiikkitapahtumat

Yrityksemme järjestää erilaisia musiikkitapahtumia pääsääntöisesti Kymenlaakson alueella, mutta myös muualla Suomessa. Musiikkitapahtumia järjestetään täysin omavaraisesti hoidettuna tekniikat, anniskelut jne, mutta myös yhteistuotantoina artistimyynti-toimistojen kanssa. Järjestämiämme musiikkitapahtumia on pidetty useissa urheiluhalleissa, konserttisaleissa sekä jopa teattereissa Kymenlaakson alueella (Kotka, Kouvola, Hamina sekä Lappeenranta). Yrityksemme kumppaniverkosto kattaa kaikki onnistuneeseen tapahtumaan tarvittavat palvelut, joka mahdollistaa niin pienet klubikeikat sekä suuret konsertitkin. 

Musiikkitapahtumat

Olemme järjestäneet lukusia musiikkitapahtumia usean eri musiikkigenren eturivin artistille. Järjestettyihin musiikkitapahtumiin lukeutuu mm. viisi eri Jari Sillanpään konserttia. Ainoana toimijana vuonna 2017 Saara Aallon joulukonsertti. Olli Lindholmin luotsaaman Yö -yhtyyen 35v juhlakiertueen konsertti Kouvolassa.

Viihdetapahtumat

Olemme halunneet tapahtumatuotannossa kokeilla kaikkea uutta ja yhdistää konsertteihin ja keikkoihin myös viihteellisiä elementtejä. Tästä hyvänä esimerkkinä mm. Kouvolan Teatterin kanssa yhteistuotantona tehty Tähdet ja Tarinat -konserttisarja, jossa nähtiin mm. Olli Lindholm & Lenni-Kalle Taipale, Ooppera-laulajat Hannu Jurmu & Mari Palo sekä muita. Illat sisälsivät musisoinnin lisäksi myös vihteellisen osuuden, kun artisteja haastateltiin uran käännekohdista sekä tärkeimmistä hetkistä.

Viihdetapahtumat

Järjestämme myös musiikkitapahtumien yhteydessä vihteellisempää ohjelmaa mm. standuppia sekä imitaatiota. Olemme toteuttaneet erilaisia konsepti-tapahtumia, jossa musiikin lisäksi on nähty myös haastattelu, tarinan kerrontaaa jne. Tästä hyvänä esimerkkinä mm. Kouvolan Teatterin kanssa yhteistuotantona tehty Tähdet ja Tarinat -konserttisarja Kouvolan teatterissa. 

Musiikkitapahtuma meidän kautta vai yhteistuotantona ?

Haluatko meidän järjestävän musiikki- tai viihdetapahtuman ? Vai haluatko, että olemme järjestäjänä osa teidän tapahtumaa - ota meihin rohkeasti yhteyttä.